keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Siloittelua ja korjailua



Ennen hionta väriä



Kylkilistat lähtivät huit kuuseen.




Etupään muotoilua kliinimmäksi



Takapään muotoilua kliinimmäksi






Etupuskuri taas kerran muotoilussa. Eli tuo keskellä oleva kolonen piiloon.



Nyt sai sitten auto hieman hiontaväriä pintaan. Loppui tosin kesken.
Siinä oli se vanha orkkis spoileri. Oli aika hyvä homma siloitella ne "muutama" reikä piiloon.


Konepeltiä hiontapohjavärin ja pienen kittailun jälkeen. Oli kamala määrä kiveniskeymiä.








Tässä olisi etupuskuri pohjaväreissä uudessa asussaan.



Auton takaosa pohjaväreissä. Alkaa näyttää aika kliiniltä



Uusi maski maalattuna ja verkotettuna. Tuli tehtyä koemielessä. Ja ihan siisti siitä tuli. Kiitoksia petelle oivalluksesta. :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Hahmottelua ja muotoilua

Mistä tämä kaikki saikaan alkunsa? Autolle ei missään nimessä pitänyt tehdä muuta kuin lisätä hieman tehoa ja that´s it. No,olihan tuossa tallissa pyöriessä tullut katseltua toisten luomuksia ja sen jälkeen aina katsonut saabia kohti kysyvästi että mitäs jos. Mutta ei. Pidin pääni ja en alkanut tekemään ihmeitä. Vielä. Olin jo välillä käynyt mittailemassa tallikaverini Henkan vanhaa,audi a4 kuuluvaa korisarjaa mittanauhan kanssa ja tehnyt pieniä ideoita päässäni miten sen saisin laitettua saabin alle. Totesin jossain vaiheessa että niin paljon työtä että ei kiinnosta. Mieleeni jäi kuitenkin pyörimään millainen näky tuo saabi olisi ks. sarjan kanssa. Ja en helkutissa laita sitä. :D
Kaiken taisi laukaista eräs kesäilta kun olin ajelemassa,näin livenä ihan sairaan siistin 9-3 aeron,sen omalla korisarjalla. Katselin vain niitä siistejä helmoja ja taisin lumoutua että noinkos siisti se onkin. Ei perkl. Asiasta suivaantuneena menin talliystäväni Henkan luokse ja tokasin että paljonko haluat tuosta vanhasta korisarjastasi! Mun on pakko saada se! Siitä päivästä on tullut sitten tuota vanhaa,repaleista ja aika huonossa hapessa olevaa korisarjaa korjailtua ja muokkailtua.




Takapuskuria sai jatkaa tuosta päältä jonkin verran,ei mennyt nätisti kontin alle. Jäi irvistämään aika kamalasti.


Ja kuten näkyy,reikiä oli jos jonkinmoisia. Tässä kuvassa on kaikki paikkailtuna ja puskuri väännettynä oikeaan asentoon. Irvisti noin 10cm per puoli ulospäin.


Takapuskuri menossa omalle paikalleen fillerit päällä. Kiinnike paikat tuli kertaalleen sössittyä ihan urakalla, oli kiinnikkeet eksynyt 15cm oikealle päin oikeasta paikasta. :D Tuppasi ihmetyttämään että kun ei oikein meinaa paikalleen mennä.



Ja etupuskuri ostopäivänä kokeilumielessä roikkumassa nippusiteillä "paikallaan"
Eei edes paha nakki. Vähän kääntää,paikkaa,tukee,korjaa ja päivittää. Ihan peace of cake. Kuinka väärässä olinkaan.



Takapuskuri joiltain osin väreissään.Osapuilleen tuon näköisenä oltiin liikenteen seassa viikon verran ja sittemmin tajusin ajaa auton talliin ja tehdä kaiken kunnolla.

Etupuskutin valmiina